![]() |
|
|
ISSN 1797-3120
Pääkirjoitus Uutiset KolumniLukijoiden kirjoituksia Vaaliliite Kuvakilpailun satoa
|
Hyökkäys ihmisten valinnanvapautta vastaan on torjuttava
Jarmo Juntunen. Kuva: Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto EOK:n jäsenistön piirissä ovat herättäneet suurta huolestuneisuutta monet yhteiskunnalliset hankkeet, jotka suuntautuvat tätä valinnanvapautta vastaan, toteaa Juntunen. Myös uusi hanke mediamaksusta, jossa yhteiskunta pakottaa vähävaraisen henkilön, joka ei edes käytä Yleisradio Oy:n palveluita, käyttämään rahansa ensin kyseisen yhtiön toiminnan säilyttämiseksi ja sitten vasta ruokaan ja muihin elämän välttämättömyystarpeisiin, jatkaa Juntunen. Perustuslain valinnanvapautta puoltavaa henkeä vastaan hyökkäävät erilaiset pienet mutta silti voimakkaat intressiryhmät. Perustuslain demokratiaperiaatteen toimintaa ei ole kuitenkaan ainakaan kokonaan käytännössäkään tuhottu. Pienten eturyhmien painostukseen perustuva hyökkäys valinnanvapautta vastaan voidaan torjua, jos yksilöt aktivoituvat vastustamaan tällaisia hankkeita, vahvistaa Juntunen. Jarmo Juntunen, EOK ry
|