Joulurauha myös liikenteeseen
|

Liikkuva poliisi toivotti tänään 17.12. joulurauhan kaikille Suomen maanteille Rovaniemellä päällikkö Kari Rantalan ja perinteisten Lapin kulkuneuvojen poron ja kelkan voimin. Kuva: Kaisa Sirén/STT Info Kuva. |
(17.12.2009 STT Info / Liikkuva poliisi) ”Myönteinen kehitys liikenneturvallisuustilanteessa on jatkunut myös tänä vuonna. Ennakkotietojen mukaan kuolemiin ja vakaviin loukkaantumisiin johtaneita liikenneonnettomuuksia on tapahtunut vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kuitenkin kaikilla osa-alueilla kehitys ei ole ollut myönteistä; erityisesti nuorille tapahtuneita vakavia onnettomuuksia on sattunut valitettavan paljon. Juuri näiden onnettomuuksien takaa valitettavan usein löytyy kovia ylinopeuksia ja päihteitä. Poliisi omassa valvonnassa on kiinnittänyt huomiota juuri tällaiseen kuljettajien riskikäyttäytymiseen. Syksyllä aloitettu tiukennettu puuttuminen ylinopeuksiin on laskenut keskinopeuksia teillämme joka osaltaan varmasti jatkossa tulee edesauttamaan myönteistä kehitystä liikenneturvallisuudessa.” sanoo Liikkuvan poliisin päällikkö Kari Rantala. | ”Pelkkä valvonta ja sen tiukentaminen ei kuitenkaan ole ainoa ratkaisu liikenteen turvallisuuden paran-tamiseksi. Tärkein asia on, että jokainen tienkäyttäjä tuntee vastuunsa. Liikenteessä kuollut tai loukkaantunut ei koskaan ole vain luku tilastossa. Jokainen onnettomuus koskettaa uhrien perheitä, omaisia ja ystäviä aiheuttaen valtavan määrän surua ja murhetta. Toivonkin, että jokainen tielläliikkuja ymmärtäisi oman roolinsa tärkeyden liikenneturvallisuuden ylläpitäjänä. Siksi julistankin nyt Joulu-rauhan myös liikenteeseen. Ja olkoon tämä rauha pysyvää myös joulun jälkeen. Toivokaamme, että myönteinen kehitys liikenneturvallisuustilanteessa jatkuu myös vuonna 2010.” toteaa poliisineuvos Rantala.
Joulun menoliikenteen odotetaan tänä vuonna olevan vilkkaimmillaan 23.12 iltapäivällä ja alkuillasta. Myös edellisenä viikonloppuna 18–20.12 kannattaa varautua tavallista vilkkaampaan liikenteeseen. Paluuliikenteen huippu ajoittunee sunnuntain 27.12 iltapäivään ja alkuiltaan, mutta joululomien vuoksi paluuliikenne jakaantuu useammalle päivälle.
|