Kamu -kissan harharetket

Tässä Kamu vielä tyytyväisenä (kytkettynä juoksulankaan) loikoilee varjossa kesämökin pihassa

(21.10.2009 Ajassa Nyt / Sirpa Ahola-Laurila)  Syksyn lähestyessä nousee vuosittain esille ihmisten hylkäämät "kesäkissat".  Löytökoteihin tuodaan luonnossa vaeltavia kissoja ja lehdissä on kauhutarinoita, miten ihmisen hoivissa olleet kissat menehtyvät nopeasti luonnon armoille jäätyään.  Kuinkahan suuri osa näistä kissoista on oikeasti hylättyjä, moniko taas on karannut omille teilleen?  Tuntuukin ikävältä lukea syyllistäviä kauhutarinoita, jos oma kissa on lähtenyt karkuteille.

Perheessäni on tuore esimerkki karkurikissasta:  tyttäreni kaksivuotias leikattu kolli, Kamu, karkasi Karhen kylässä Ylöjärvellä heinäkuun puolivälissä, kun olimme menossa autoon ja palaamassa Ouluun.  Vanhempani jäivät vielä mökille, joten ulos laitettiin Kamun kantokoppa ja ruokaa houkuttelemaan karkuri kotiin.  Siskoni kiersi kylän maatalot ja antoi kissan tuntomerkit.  Yksi hyvä merkki olikin päällä olevat punakeltaiset valjaat.  Ilmoitimme myös paikallisiin eläinsuojeluyhdistyksiin ja laitoimme ilmoituksen karkurit.fi -sivustolle.  Aikaa kului ja vanhempanikin joutuivat palaamaan mökiltä kaupunkiin.  Kun ilmat kylmenivät ja syyssateet alkoivat, alkoi myös toivo Kamun selviytymisestä hiipua.

Kesämökki, jolta Kamu karkasi

Mutta ihmeitä tapahtuu.  18.10. vanhemmilleni tuli puhelinsoitto Karhelta eräästä maatalosta.  Sinne oli lauantaina ilmestynyt vieras kissa kuistille syömään jäähtymässä ollutta perunamuusia.  Perhe otti kissan sisälle ja antoi sille ruokaa.  He olivat sitten naapurin isännälle maininneet, kuinka pihaan oli tullut valjaissa ollut mustavalkoinen kissa.  Naapuri muisti siskoni antamat tuntomerkit ja niin alkoi Kamun matka kohti Oulua.  Ensin vanhempani hakivat sen luokseen Tampereelle ja sitten Jennyn pikkuveli lähti syyslomaretkelle junalla hakemaan Kamua mummolasta.  Kolme kuukautta metsässä asustellut kissa oli toki likainen ja nälkäinen, mutta muuten täysin hyväkuntoinen.  Nyt se nautiskelee lämmöstä ja ruuasta sekä ihmisten läheisyydestä.

Metsä näytti synkältä jo heinäkuussa

Tämä tarina opettaa, että sisäkissana elellyt eläin voi pärjätä kuukausia luonnossa.  Kadonneesta lemmikistä kannattaa myös tiedottaa laajasti, koska niin on suuremmat mahdollisuudet saada perheenjäsen takaisin.  Lemmikkiä ei tietenkään saa hylätä ja on hyvä, että asia tuodaan esille.  Pitäisi kuitenkin muistaa, että suuri osa luontoon jääneistä kissoista on karkureita, joita joku ikävöi.  Kissa on sitkeä eläin, joka ei suinkaan muutamassa päivässä menehdy, vaikka harharetkille lähtisikin.

Kotiinpaluu Oulun rautatieasemalla

Kirjoittajan ensitervehdys kolmen kuukauden jälkeen

Onnellinen loppu omistajan sylissä.  Junassa Kamulle oli sattunut pieni vahinko ja takapää piti pestä.  Voipunut kissa oli pesun jäljiltä vielä surkeamman näköinen

Teksti: Sirpa Ahola-Laurila
Kuvat ja kuvatekstit: Kari Laurila

Jaa Facebookissa

Kamu -kissan harharetket jonka tekijä on Ajassa Nyt / Sirpa Ahola-Laurila on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi lisenssillä.