Kemi tukee Stop köyhyys! –teemavuonna lapsiperheiden taloutta
(17.2.2010 / THL) Stop köyhyys! -teemavuonna 2010 herätetään keskustelua, tuodaan esiin erilaisia näkökantoja ja toimintamalleja sekä rohkaistaan toimimaan köyhyyden torjumiseksi. Kemin kaupunki on ottanut käyttöön lapsiperheiden tukimallin, joka sisältää huojennuksia päivähoitomaksuihin, päivähoitotakuun ja 400 euron suuruisen vauvalahjan. Asiaa esiteltiin teemavuoden avajaistapahtuman isäntäkaupungin Kemin tiedotustilaisuudessa 17. helmikuuta.
Tukimallissa vain perheen nuorimmasta lapsesta peritään päivähoitomaksu ja perheen muiden lasten hoito on maksutonta. Päivähoitomaksun osittaisella säilyttämisellä haluttiin turvata päivähoidon käytön ennakoitavuutta ja kysynnän ohjausvaikutus. Enimmillään päätös on tuonut huojennusta perheille jopa 255 euroa kuukaudessa eli jopa liki 3 000 euroa vuodessa. Kemin 140-vuotispäivän kunniaksi kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen vaikutus kaupungin maksutuloihin on noin 140 000 euroa vuodessa.
Päivähoidossa uusi käytäntö hyvittää päivähoitomaksussa ennalta ilmoitetut poissaolopäivät peruskoulujen hiihto-, kesä- ja joululoma-ajalta sekä niin sanotun päivähoitopaikkatakuun käyttöönoton 1.12.2009 alkaen. Perhe voi sanoa päiväkotipaikkansa irti vähintään neljän kuukauden ajaksi ja lapsi voi palata samaan tuttuun ja turvalliseen päiväkotiin seuraavan toimintavuoden elokuun aikana.
Vauvalahjalla halutaan tukea lapsiperheitä vauvan tarvitsemien tarvikkeiden hankinnassa ja tukea nuorten perheiden taloudellista asemaa. Lahjan suuruus on 400 euroa ja se maksetaan neuvolakäyntien yhteydessä.
Kemin kaupunki on jo vuosia ollut muuttovoittokunta, jossa alhainen syntyvyys ja suuri kuolleisuus ovat hiljalleen laskeneet kaupungin väkimäärää. Päivähoitomaksuista vapauttamisella sekä vauvalahjalla on haluttu tukea lapsiperheitä tilanteessa, jolloin tulot ovat usein vielä varsin rajalliset ja menot suurimmillaan. Päätöksellä tavoitellaan win-win tilannetta, jolla ehkäistään nuorten lapsiperheiden taloudellista ahdinkoa ja tuetaan kaupungin luonnollisen väestönkasvun kehittymistä. Kokemukset ja palaute lapsiperheiden tukimallista ovat olleet positiivisia ja rohkaisevia.
Teemavuosi on tekojen ja uusien asenteiden aikaa
Stop köyhyys! -teemavuonna 2010 tarvitaan kaikkien panosta. Erityisesti nyt pyritään lisäämään päättäjien ja suuren yleisön tietämystä eurooppalaisen köyhyyden ja huono-osaisuuden syistä ja sosiaalisista seurauksista.
Teemavuoden projektipäällikkö Anna Keto-Tokoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta toivoo kaikilta uutta asennetta ja lisääntynyttä yhteisöllisyyttä. ”Toivon, että näkisimme köyhyyden monimuotoisuuden entistä selvemmin. Nyt on aika tehdä suuria tekoja”, sanoo Keto-Tokoi.
THL vastaa Suomessa teemavuoden koordinoinnista yhteistyössä Sosiaalipoliittisen yhdistyksen, Terveyden edistämisen keskuksen, Kuka kuuntelee köyhää? -verkoston sekä Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton ja EAPN-Finin kanssa.
|