![]() |
|
|
ISSN 1797-3120
PääkirjoitusUutiset Kolumni Lukijoiden kirjoituksia Vaaliliite Kuvakilpailun satoa
|
Sinnemäki:Työllistämisseteli helpottaa nuorten pääsyä työhön
Työministeri Anni Sinnemäki. Kuva: Lehtikuva Oy / valtioneuvoston kanslia - Nuorisotyöttömyyden arvioidaan olevan pahimmillaan tänä keväänä. Lisämäärärahan avulla useita tuhansia nuoria työllistyy tai pääsee koulutukseen tai työllistämistoimenpiteiden piiriin, työministeri Anni Sinnemäki arvioi lisätalousarviota koskevassa lähetekeskustelun yhteydessä eduskunnassa 7.4.2010. - Työllistämisseteli helpottaa alle 25-vuotiaan nuoren työpaikan saamista. Noin 550 euron kuukausittainen tuki on tuntuva kannuste työnantajalle. Tukea voi saada enintään 10 kuukauden ajan. Palkkatuettu työ yksityisellä sektorilla on todettu tehokkaaksi myös pysyvän työllistymisen suhteen, Sinnemäki sanoi. - Tukea ei voi kuitenkaan saada työnantaja, joka viimeisen vuoden aikana on irtisanonut tai lomauttanut työntekijöitään tai lyhentänyt näiden työaikaa. Myös nuoren palkan on oltava työehtosopimuksen mukainen, Sinnemäki sanoi. Setelin käytöstä sovitaan työnhakijan kanssa työ- ja elinkeinotoimistossa henkilökohtaista työllistymissuunnitelmaa tehtäessä. Työsuhde voi olla joko toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen. Oppisopimuskoulutuksessa palkkatukea voi saada koko koulutuksen ajan.
|