![]() |
|
|
ISSN 1797-3120
PääkirjoitusUutiset Kolumni Lukijoiden kirjoituksia Vaaliliite Kuvakilpailun satoa
|
Rattijuopumuksesta nuorille alkolukkopakko(3.6.2010 / LVM) Tehokas valvonta ja rikkomuksiin puuttuminen, kuten alkolukon käyttöpakon määrääminen rattijuopumuksesta, voisivat olla ratkaisuja nuorten liikenneonnettomuuksien vähentämiseksi. Näin esittää nuorten kuljettajien liikenneturvallisuutta pohtinut työryhmä. Työryhmä luovutti mietintönsä liikenneministeri Anu Vehviläiselle 3. kesäkuuta 2010. Työryhmä toteaa, että aloittavat kuljettajat, useimmiten nuoret, eivät ole yhtenäisenä joukkona liikenteen ongelma. Siksi kaikkia koskevat liikkumisen rajoitukset, kuten nopeusrajoitukset tai yöajokielto, eivät ole perusteltuja. Toimenpiteiden ensisijaisena kohteena riskikuljettajat Nuorten vakavista onnettomuuksista huomattava osa tapahtuu viikonlopun myöhäisinä tunteina, jolloin onnettomuuden taustalla on usein ylinopeus ja alkoholi. Tästä johtuen työryhmä suosittaakin uusille kuljettajille alkolukkopakkoa jo ensimmäisestä rattijuopumuksesta. Alkolukko on kiinteästi ajoneuvoon asennettava turvalaite, joka estää ajoneuvon käynnistymisen, jos hengitysilmassa on alkoholia yli 0,2 promillea. Työryhmän mielestä myös yleinen promillerajan laskeminen 0,2 promilleen vaikuttaisi myönteisesti liikenneturvallisuuteen. Muita keinoja ovat muun muassa kuljettajakoulutusuudistus, pakollinen mopokoulutus ja -tutkinto sekä uusien kuljettajien tehostettu valvonta ja kuljettajakohtainen rikkeisiin puuttuminen ensimmäisten kahden vuoden aikana. Työryhmä korostaa myös turvalaitteiden käytön tarpeellisuutta ja ehdottaa, että niiden käyttämättömyys huomioitaisiin ajokieltoon johtavien toistuvien rikkomusten laskennassa. Ajokieltoon johtavissa tapauksissa työryhmä ehdottaa myös yhtenäistä poliisin puhuttelumenettelyä. Mietinnössään työryhmä esittää, että liikennekasvatuksen asema tulisi turvata koulujen opetuksessa. Samalla toimintatapoja on uudistettava ja nuorille itselleen olisi annettava isompi rooli liikenneasioista keskusteltaessa. Turvallisuuskehitys ei ole ollut suotuisa Liikenneministeri Anu Vehviläinen asetti joulukuussa 2009 työryhmän, jonka tehtävänä oli arvioida keinoja nuorten henkilöautoilijoiden ja mopoilijoiden liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Työn taustalla on nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden kehitys. Vaikka tieliikenteen turvallisuus on viime vuosina hitaasti parantunut, eivät nuorten, 15-24-vuotiaiden, kuolemat ja loukkaantumiset ole vähentyneet. Myös mopo-onnettomuuksien määrä on lähes kaksinkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana. Työryhmän ehdotuksia ja nuorten liikenneturvallisuutta on tarkoitus käsitellä myös liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunnassa liikenneturvallisuussuunnitelman valmistelun yhteydessä. Työryhmän puheenjohtajana toimi liikenneneuvos Anneli Tanttu liikenne- ja viestintäministeriöstä. Ryhmän jäseniä olivat hallitusneuvos Anna-Liisa Tarvainen liikenne- ja viestintäministeriöstä, poliisiylitarkastaja Esko Ruokonen Poliisihallituksesta, toimitusjohtaja Matti Järvinen Liikenneturvasta ja liikenneturvallisuusjohtaja Pekka Sulander Liikennevakuutuskeskuksesta.
|