![]() |
|
|
ISSN 1797-3120
PääkirjoitusUutiset Kolumni Lukijoiden kirjoituksia Vaaliliite Kuvakilpailun satoa
|
Työttömyysturva ja työttömien koulutusetuudet paranevat
(1.10.2009 / STM) Hallitus esittää useita työllisyyden ja työttömyysturvan parantamiseen tähtääviä lakimuutoksia. Työttömyyspäivärahan työssäoloehtoon esitetään muutosta, jonka mukaan ensimmäistä kertaa työttömyyspäivärahaa saavan työssäoloehto lyhenisi 43 viikosta 34 viikkoon. Myös yrittäjien työssäoloehto lyhenisi kahdesta vuodesta 18 kuukauteen. Palkansaajia koskeva muutos parantaisi varsinkin nuorten toimeentuloa. Työssäoloehdon lyhentäminen auttaisi ensimmäistä kertaa työmarkkinoille tulevia pääsemään työttömyyspäivärahan piiriin tarveharkintaisen työmarkkinatuen sijaan. Työttömyyspäiväraha nousee työttömyyden alussaUutena etuutena maksettaisiin 20 ensimmäiseltä työttömyyspäivältä peruspäivärahan korotusosaa tai korotettua ansio-osaa niille, jotka ovat olleet kolme vuotta työssä ennen työttömyyden alkamista. Muutoksella halutaan parantaa työttömyyden alkuvaiheen toimeentuloa ja kannustaa nopeampaan työllistymiseen. Kannusteita työllistymistä edistävään toimintaanHallitus esittää uusia kannusteita niille, jotka osallistuvat työllistymistä edistäviin niin sanottuihin aktiivitoimenpiteisiin eli esimerkiksi koulutukseen, työkokeiluun, kuntouttavaan työtoimintaan tai työelämävalmennukseen. Heille maksettaisiin osallistumisen ajalta peruspäivärahan ja työmarkkinatuen korotusosaa tai ansiosidonnaisen päivärahan korotettua ansio-osaa, kuitenkin enintään 200 päivältä. Muutosturvaan kuuluvan työllistymisohjelmalisän maksuaikaa pidennettäisiin 185 päivästä 200 päivään. Työllistymisohjelmalisää voivat saada ne, joilla on henkilökohtainen työllistymisohjelma ja oikeus ansio- tai peruspäivärahaan. Etuusjärjestelmä yhdenmukaistuuTyöttömyysaikaiset koulutusetuudet, työvoimapoliittinen aikuiskoulutustuki ja koulutuspäiväraha yhdistettäisiin yhdeksi etuudeksi. Työtön saisi samansuuruista etuutta siitä riippumatta, osallistuuko hän työ- ja elinkeinotoimiston hankkimaan koulutukseen vai itse hankkimaansa koulutukseen. Samalla omaehtoiseen koulutukseen osallistumisen ehtona olevasta 10 vuoden työhistoriavaatimuksesta luovuttaisiin. Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen ajalta maksettava tuki laskettaisiin mukaan työttömyyspäivärahan 500 päivän enimmäisaikaan. Työurat pidemmiksiTyöurien pidentämiseksi päivärahakauden lisäpäiväoikeuden alkamisikä nostettaisiin 59 vuodesta 60 vuoteen. Muutos koskisi niitä työnhakijoita, jotka ovat syntyneet vuonna 1955 tai sen jälkeen. Lisäpäivärahaa maksettaisiin 500 päivän enimmäisajan estämättä sen kalenterikuukauden loppuun, jona työnhakija täyttää 65 vuotta, jos hän on täyttänyt 60 vuotta ennen enimmäisajan päättymistä ja työssäoloaikaa on kertynyt vähintään viisi vuotta viimeisen 20 vuoden aikana. Muutosehdotukset ovat osa Sata-komitean laatimista sosiaaliturvan uudistamisen keskeisistä linjauksista. Esitykset liittyvät valtion vuoden 2010 talousarvioon. Lait tulisivat voimaan 1.1.2010. Muualla STM:n palvelussa Muualla verkossa Työttömällä työnhakijalle (Kela)
|